Takaisin

Hyvään juontajaan tiivistyy koko tapahtuman fiilis 


Jos haluat, että sinun tapahtumastasi jää laadukas mielikuva, kiinnitä ensimmäiseksi mukaan ammattitaitoinen juontaja

Teksti: Santtu Palm

Juontaja on tapahtumien selkäranka ja kasvot. Hänen osaamisensa on tilaisuuksien sujuvuuden ytimessä. Koska jokainen tapahtuma vaatii paljon työtä, sitä ei kannata missään nimessä heittää hukkaan sillä, että säästää juontajan kohdalla. 

Hyvä juontaja ei ainoastaan tule paikalle, vetäise juontojaan ja lähde kotiin. Hän antaa koko osaamisensa, brändinsä, karismansa ja valovoimaisuutensa järjestävän yrityksen käyttöön. 

Tapahtuma tarvitsee aina ihmisen, joka vie sitä eteenpäin, luo oikean tunnelman ja pitää yllättävissäkin tilanteissa langat käsissään. Jotta juontaja onnistuu tässä, hänen pitää olla paitsi osaava, mutta myös mahdollisimman hyvin perillä yrityksestä. 

”Olen ehdottomasti sitä mieltä, että edustan ja olen töissä sen yrityksen palveluksessa, joka tapahtuman järjestäjää. Enkä vain sitä tapahtumapäivää, vaan myös ennakkoon, kun sisältöä suunnitellaan. Juontajan työ on ennen kaikkea asiakaspalvelutyötä.”
Jaana Pelkonen

 

Parhaimmillaan juontaja on siis mukana jo suunnitteluvaiheessa, jolloin hän osaa esittää tarkentavia kysymyksiä ja antaa omia neuvojaan tilaisuuden rakenteeseen ja juoksutukseen. Juontaja kannattaa ottaa mahdollisimman varhaisessa mukaan tapahtuman suunnittelussa ja jakaa hänelle mahdollisimman paljon tietoa järjestävästä yrityksestä ja itse tapahtumasta.

 

”Tutustun etukäteen yritykseen ja ihmisiin. Olen mukana rakentamassa suunnitelmaa, joka määrittää sen, millaista energiaa tapahtumaan luodaan. Autan järjestäjää ottamaan käyttöön sellaiset työkalut, joilla tehdään vieraisiin juuri haluttu vaikutus.”
Ernest Lawson

Jaana Pelkonen ja Ernest Lawson ovat Suomen kokeneimpia ja rakastetuimpia juontajia. Ja sille on hyvä syy: he molemmat paiskivat valtavasti töitä sen eteen, että he onnistuvat työssään. Yritystapahtumissa se tapahtuu niin, että Pelkonen ja Lawson ottavat huomioon kaiken mahdollisen saamansa tiedon. Heille on esimerkiksi tärkeää tietää, mitä tapahtumalta tai tilaisuudelta halutaan.  Mitkä ovat tapahtuman tavoitteet: luoda positiivinen kokemus, lanseerata uusi tuote tai kenties hankkia uusia asiakkaita? 

Ammattitaitoinen juontaja säätää itsensä toimimaan niin, että järjestäjän tavoitteet täyttyvät. Se tapahtuu esimerkiksi miettimällä, minkälaista kieltä käyttää, millaisen asun valitsee tai missä määrin käyttää huumoria.

”Osaavan juontajan toiminta saattaa näyttää helpolta. On hyvä muistaa, että se mikä näyttää helpolta, vaatii valtavasti pitkäjänteistä työtä.”
Jaana Pelkonen

On sinänsä ymmärrettävää, että yritys haluaa käyttää tilaisuudessaan oman henkilökunnan jäsentä juontajana. Se ei välttämättä ole huono idea, mutta silloin pitää muistaa, että juontaminen on todella paljon muuta kuin vain sitä, että uskaltaa mennä esiintymään. Juontajan pitää olla koko ajan valmis kannattelemaan tilannetta, kun jotain yllättävää tapahtuu. Ja jotain yllättävää tapahtuu aina. 

”Hyviä juontajia on paljon. Itse uskon erottuvani sillä, että teen paljon ennakkotyötä. Jaksan nähdä vaivaa, että tutustun järjestävään tahoon hyvin.”
Ernest Lawson

Hyvän juontajan ja esiintymisestä pitävän maallikon välillä on muitakin eroja. Sen lisäksi, että juontaja osaa viedä yllättävissäkin tilanteissa tapahtumaa eteenpäin, hän osaa karismallaan ja osaamisellaan sytyttää oikeanlaisen hengen liekkiin. On siis aivan eri asia vain kertoa mikrofoni kädessä faktoja kuin luoda ikimuistoinen tunnelma.

”Olen saanut vuosien varrella olla monessa mukana ja haluan käyttää laajaa osaamistani ja omalta osaltani auttaa luomaan onnistuneita tapahtumia. Siksi haluan olla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mukana suunnittelussa ja tietää mahdollisimman paljon tulevasta tilaisuudesta. Haluan, että kaikkien on mahdollisimman hyvä tehdä työtään.”
Jaana Pelkonen

Juontajien työhön ei myöskään kuulu pelkästään se, että he loistavat itse lavalla. Heidän ammattitaitoonsa kuuluu sekin, että he saavat haastateltavat loistamaan. Kun yrityksen asiantuntija astuu yleisön eteen, juontaja kannattelee tilannetta, eikä vastuu kaadu kokemattoman esiintyjän niskaan. 

”Arvot ja henki kiteytyvät siellä lavalla. Jos on huono juontaja tai ei juontajaa ollenkaan, syntyy kiusallinen tunnelma. Ja se kiusallisuus yhdistyy yritykseen. Laadukas juontaja sen sijaan vahvistaa positiivista brändikuvaa.”
Ernest Lawson

 

Tilaa juontajat tapahtumiin ja tilaisuuksiin kauttamme. Tutustu Ohjelmakaupan huikeisiin juontajiin täältä ja pyydä tarjous!