Tomi Haustola
Stand up -koomikko Tomi Haustola on Helsinkiin kotiutunut pikkukaupungin kasvatti, joka kertoo ajatuksiaan, havaintojaan ja kokemuksiaan vahvasti eläytyen. Tietotekniikan diplomi-insinööristä puhkeaa lavalla spontaani ja energinen esiintyjä, jonka improvisaatiokyky sekä rohkeus olla aidosti vuorovaikutuksessa yleisön kanssa varmistavat, että katsojat viihtyvät heti ensi minuuteista lähtien.
Esityksensä Tomi räätälöi aina tilaisuuden ja asiakkaan tarpeen mukaan, ja Tomi soveltuukin monenlaisiin yritystapahtumiin aina pikkujouluista seminaareihin, kick offeista koulutuspäivän keventäjäksi ja tyky-päivän huipennukseksi.
Juontajana Tomi on sanavalmis, energinen ja hyvin valmistautunut. Käsikirjoittajan pieteetti ja koomikon reaktionopeus tekevät Tomista varman, ystävällisen ja hauskan juontajan.
Stand up -koomikkouden lisäksi Haustola taipuu moneksi: Tomin näppikseltä syntyy menestyksekkäitä käsikirjoituksia, mainittakoon kahdesti Venla-palkittu Noin Viikon Uutiset -komediaohjelma sekä menestyksekäs Suurmestari. Onpa Tomi ollut ehdolla kahteen otteeseen Vuoden parhaaksi viihdekäsikirjoittajaksi.
Tomin on voinut nähdä myös tv-ruudussa mm. Joonas Nordmanin Grillikausi -, Maikkarin komediaklubi – ja Nelosen Stand up! -ohjelmissa.
JuontajatKäsikirjoitusSisällöntuotantoStand up -koomikotPyydä tarjous
Lähetä alla olevalla lomakkeella yhteystietosi sekä perustiedot tilaisuudestasi ja ohjelmatoivomuksestasi. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.