Ella Tarvonen
Ella Tarvonen on valovoimainen ja pirskahteleva juontaja sekä esiintyjä. Hyvä tilannetaju ja mukaansatempaava iloisuus saavat sekä lapset että aikuiset viihtymään tapahtumassa kuin tapahtumassa. Ella innostaa yleisön laulamaan, tanssimaan ja nauramaan kanssaan. Yleisön lämmittely ennen pääartistin saapumista on hänelle tuttua, ja positiivisella energiallaan hän virittää yleisön aina hyvään fiilikseen.
Ellalla on vankka kokemus erilaisten kauppakeskus- ja muiden tapahtumien tuotannoista, emännöinnistä ja juontamisesta. Hän hallitsee lavahostauksen sujuvasti juontojen ohessa. Musikaalitaustansa ansiosta hänellä on ammattimaista osaamista myös hahmotyöskentelyssä, laulussa ja tanssissa.

Pyydä tarjous
Lähetä alla olevalla lomakkeella yhteystietosi sekä perustiedot tilaisuudestasi ja ohjelmatoivomuksestasi. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.