Heikki Ranta
Heikki Ranta on helsinkiläinen näyttelijä ja muusikko, joka on rakentanut vaikuttavan uran elokuvan, television ja teatterin parissa.
Ranta valmistui Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2017. Hänet tunnetaan rooleistaan arvostetuissa sarjoissa Pohjoisen tähti, Sininen enkeli ja Etsijät sekä elokuvassa Napapiirin sankarit 4.
Rannan monipuolisuus ulottuu myös musiikkiteatteriin. Koulutettu tenorilaulaja esitti nimiroolin Helsingin kaupunginteatterin elämänkerrallisessa musikaalissa Kirka – Surun pyyhit silmistäni vuonna 2016, legendaarisen Kirill ”Kirka” Babitzinin roolissa. Lisäksi Ranta on miljoonia katselukertoja somessa sketseillään keränneen Iskänlääke-ryhmän jäsen.
Näyttelijänä Ranta loistaa niin suurilla kuin pienilläkin lavoilla. Hänen karismansa yhdistyy kykyyn säilyttää rauhallinen ja varma ote haastavissakin tilanteissa, mikä tekee hänestä erinomaisen juontajan. Vahva läsnäolo on yksi hänen keskeisistä vahvuuksistaan.
Ranta on juontanut laajasti erilaisia tapahtumia viihteestä asiapitoisiin tilaisuuksiin ja mukautuu sujuvasti eri tilanteisiin. Hänen välitön ja helposti lähestyttävä tyylinsä tekee tapahtumaprosessista miellyttävän myös järjestäjille. Lavalla hän luo turvallisen ilmapiirin, jossa sekä esiintyjät että yleisö viihtyvät ja tapahtumasta jää positiivinen muistijälki.
Rannan työkielet ovat suomi ja englanti.
JuontajatPyydä tarjous
Lähetä alla olevalla lomakkeella yhteystietosi sekä perustiedot tilaisuudestasi ja ohjelmatoivomuksestasi. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.