Esiintyjämme hauskuuttavat Putouksessa, tanssivat tähtien kanssa,  etsivät hauskinta tavista ja treffiseuraa, rakentavat talon, kisaavat ja musisoivat
– Ohjelmakauppa-artistien kiireinen tv-kevät 2017

MTV:n huippusuositun live-viihdeshow Putouksen näyttelijäkaartia uudistettiin kahdeksannelle kaudelle. Aiemmin mm. Enbuske, Veitola & Salminen -show’ssa ja Uuden musiikin kilpailuissa juontajana ansioitunut Roope Salminen pestattiin juontajaksi, ja näyttelijä–luokanopettaja Ernest Lawson kilpailijaksi. Niin Roope kuin Ernestkin näyttelevät myös Improryhmä Kolinan riveissä. Kolina on kymmenvuotisen uransa aikana hioutunut Suomen hauskimmaksi ja muuntautumiskykyisimmäksi viihdeimproryhmäksi. Kolina on myös ehdolla Vuoden  2017 Esiintyjäksi/Taitelijaksi ammattilaisille tunnustusta antavassa Evento Awardseissa. Voittaja palkitaan huhtikuun lopussa.

Helmikuun alussa Nelosella alkavasta uudesta ja kutkuttavasta koko perheen liveshow’sta Kaikki vastaan 1 taas voi bongata sanavalmiin Janne Katajan ja ihastuttavan Anni Hautalan.

Tanssii tähtien kanssa -paritanssikilpailun uudella kaudella askelia opettelee imitaattori-näyttelijä Jarkko Tamminen tähtivalmentajanaan Susa Matson sekä stand up-koomikko Ali Jahangiri Susanna Aikiolan opastuksessa. Tanssija, tanssinopettaja Marko Keränen hurmaa mukana kisassa Kirsi Alm-Siiran kanssa. Ohjelman juontajina nähdään aina riemastuttavat Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi ja tunnelmia kulisseista tv-yleisölle välittää Tuija Pehkonen.

Suomen maan herruudesta otetaan mittaa 24.2. alkaen MTV:n Stadi vs. Lande -ohjelmassa, luotsinaan Jaakko Saariluoma.

Maaliskuussa paluun ruutuun tekee puolestaan legandaarinen BumtsiBum reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen! Juontajana nähdään sympaattinen näyttelijä-muusikko Kalle Lindroth.

Treffaa mun vanhemmat on uudenlainen deittiohjelma, jossa deitin sijaan ensin tutustutaan tämän vanhempiin. Kutkuttavaa viihdettä siis tiedossa! Tunnelmaa rentouttaa koomikko Ali Jahangiri juontajan pestissään.

Duudsonien hurmaanvan Jarppi Leppälän talon rakennusprojektia seurataan huhtikuusta eteenpäin Laurin talot-ohjelmassa. Ohjelma lupaa suomalaiskatsojille täysin uusia tuulahduksia maailmalta niin ekologisuuden, älyteknologian kuin muotoilunkin kannalta.

Keväällä 2017  etsitään myös Suomen hauskinta tavista Nelosella takuuhauskojen Riku Niemisen ja Krisse Salmisen johdolla.

Räiskyvä ja rempseä Niina Lahtinen on puolestaan mukana taas Hyvät ja Huonot Uutiset-ohjelmassa, joka sekin starttaa keväällä.

Laitathan pop cornit valmiiksi – viihdettä tiedossa koko kevääksi!

Putous, MTV, la 21.1. Alkaen klo 19:30
Mukana Roope Salminen ja Ernest Lawson
http://www.mtv.fi/putous

Kaikki vastaan 1, Nelonen, su. 5.2. Alkaen klo 20
Mukana Janne Kataja
http://www.nelonen.fi/ohjelmat/kaikki-vastaan-1

Tanssii tähtien kanssa, MTV, su 12.2. Alkaen klo 19:30
Mukana Jarkko Tamminen, Ali Jahangiri, Vappu Pimiä, Mikko Leppilampi, Tuija Pehkonen ja Marko Keränen
http://www.mtv.fi/tanssiitahtienkanssa

Stadi vs. Lande , MTV, pe 24.2. Alkaen Klo 20
Mukana Jaakko Saariluoma
http://www.mtv.fi/stadivslande

BumtsiBum, MTV,  maaliskuu 2017
Mukana Kalle Lindroth
http://www.mtv.fi/bumtsibum

Treffaa mun vanhemmat, Sub, maaliskuu 2017
Mukana Ali Jahangiri
http://www.mtv.fi/tv/ohjelmat/treffaa-mun-vanhemmat

Laurin talot, MTV, huhtikuu 2017
Mukana Jarppi Leppälä
http://www.mtv.fi/laurintalot

Suomen hauskin tavis, Nelonen, kevät 2017
Mukana Krisse Salminen ja Riku Nieminen
http://www.nelonen.fi/ohjelmat/suomen-hauskin-tavis

Hyvät ja huonot uutiset, Nelonen, kevät 2017
Mukana Niina Lahtinen
http://www.nelonen.fi/ohjelmat/hyvat-ja-huonot-uutiset

FacebookTwitterVimeoShare to Stumble UponMore...