Takaisin

Duudsonit Ohjelmakauppaan!


Duudsonit Ohjelmakauppaan!

Kevät näyttää entistä vauhdikkaammalta, kun Ohjelmakaupan mahtavaan esiintyjäkaartiin liittyy kokonainen katras rämäpäisiä pohojalaasia poikia eli Duudsonit.

Jo 2000-luvun alussa suomalaisille tutuiksi tulleet Duudsonit ovat vuosien varrella ehtineet tehdä yhtä jos toista. Tekemisen tahti ei tunnu vuosien myötä ainakaan hidastuvan.

– Tällä hetkellä jännitetään, että mitenkä Suomen kansa ottaa vastaan meirän viimme vuoren isoimman rutistuksen eli Duudsonit Tuli Taloon kolmos kauren. Viimmeesiä jaksoja editoidaan parasta aikaa, ja 25.3. se starttaa SubTV:ltä. Ollahan myös panostettu tosi paljo meirän DudesonsPage Youtube-kanavaan. Siltä voi käyrä väijymäs, mitä kaikkee ollahan kuvailtu mm. isojen Youtube-tähtien kans täälä Suomessa ja Jenkeissä, kertoo Jarppi Leppälä.

Livekeikkarintamallakin on luvassa monenlaista sirkuskeikoista kouluvierailuihin. Live-esiintymisistä tarkemmat tiedot on koottu vastikään avatulle uudelle sivustolle www.duudsonitlive.com, ja keikkamyynnistä vastaa jatkossa Ohjelmakauppa.

Kun Jarpilta kysyy, miksi Duudsonit päättivät antaa keikkamyynnin Ohjelmakaupan hoidettavaksi, aloittaa mies totisena:

– Meirän mielestä Ohjelmakaupasta puuttu sellaanen miehistä karismaa ja komeaa ulkonäköä erustava artisti/esiintyjä ja päätettihin lähteä paikkaamaan sitä puutetta.

Pienen tauon jälkeen Jarppi virnistää ja jatkaa:

– Oikeesti vaikka ollahan jo pitkään keikkailtu, niin halutaan kehittyä myös live-esiintyjinä ja siihen ollaan satsattu paljon. Se, että vaihdettiin keikkamyynti Ohjelmakauppaan, tuo meille kaivattuja uusia tuulia ja mahrollisuuksia viedä tätäkin puolta eteenpäin. Halutaan myös saada sitä vielä enemmän ihmisten tietoisuuteen, että ylipäänsä tehään livekeikkoja. On komiaa päästä mukaan niinki kirjavaan porukkaan, mitä Ohjelmakauppa erustaa.

Juonnoista sirkukseen ja yritystapahtumista kouluihin

Ohjelmakaupan toimitusjohtaja Totte Westerlundin mukaan Duudsonien saaminen remmiin on Ohjelmakaupalle merkittävä asia.

– Tämä on meille iso juttu, ja olen tosi iloinen, että Duudsonit päätyivät valitsemaan Ohjelmakaupan. He täydentävät hyvin jo ennestään laadukasta esiintyjäjoukkoamme, ja monipuolinen ohjelmisto tarjoaa raikkaita vaihtoehtoja tapahtumien järjestäjille.

Duudsonitlive-sivustolta löytyy useita ohjelmavaihtoehtoja erilaisiin tilaisuuksiin, ja monipuolisia keikkoja miehet haluaisivat tehdäkin.

– On aina siistiä päästä esiintymään nuorille, koska niiltä saa niin rehellisen palautteen. Mutta ehkä parasta on kuiten se, että ollaan päästy tekemään niin paljo erilaisia keikkoja erilaisille ihmisille ja erilaisiin tapahtumiin. Aina festarikeikoista nuorisoseuroihin ja firman pikkujouluista kouluihin puhumaan koulukiusaamista vastaan.

Odotukset yhteistyölle ovat tietysti korkealla Ohjelmakaupassa, mutta niin ne ovat Duudsoneillakin:

– Tämähän tulee olemaan huikeinta mitä live-esiintymismarkkinoilla on tapahtunu sitte Elviksen, toteaa Jarppi hymyillen.

*****

Tutustu Duudsonien livesetteihin osoitteessa www.duudsonitlive.com, ja varaa tilaisuuteesi unohtumatonta ohjelmaa.